Joitakin viikkoja sitten tv-uutisissa haastateltiin kreikkalaista naista, joka kertoi vihaavansa suomalaisia, koska me kuulemma pidämme kreikkalaisia saamattomina laiskureina. Kunpa käytössäni olisi ollut jonkin sortin interaktiivinen televisio, että olisin voinut heti oikaista tämän ärsyttävän virhekäsityksen. Ei missään nimessä! Me suomalaiset, ainakaan edes vähän valistunut osa meistä, emme todellakaan pidä kreikkalaisia saamattomina laiskureina. Johan taannoinen tutkimuskin todisti, että kreikkalaiset ovat päinvastoin yksi koko Euroopan työteliäimmistä kansoista tehtyjen tuntien määrällä mitattuna.
Me suomalaiset pidämme kreikkalaisia
korruptoituneina veronkiertäjinä! Ja sitähän he myöskin todistetusti ovat, ja tietävät sen itsekin. Olisinpa voinut sanoa tämän tuolle sydämistyneelle kreikkalaiselle naiselle.
Tämä on myöskin ilmeisen loputtoman eurokriisin perimmäinen ydin. Loputtoman ainakin siihen asti kunnes poliitikot ja EU-komissaarit suostuvat vihdoinkin laskeutumaan pilvilinnoistaan ja myöntämään, että euroalue ei tässä nykymuodossaan toimi, eikä tule myöskään jatkossa toimimaan. Periaatteessa se olisi toki voinut toimia. Yhtenäinen euroalue oli minusta jo syntyessään hieno idea, ja on se ideatasolla hieno edelleenkin, mutta valitettavasti silloin kun minä ja ilmeisesti myöskin
Olli Rehn asiasta innostuimme, ei meillä ollut käytettävissä kaikkea tarvittavaa tietoa.
Nyt kun sitä on, ei Olli suostu millään myöntämään että pieleen meni, koska hänellä sentään on korkeapalkkainen, mahtipontinen EU-virka ja hieno idea siitä millainen yhtenäinen, toimiva eurooppalainen valuutta-alue voisi olla. Ei sitä, millainen se nyt on. Vain sellainen kuin
se olisi voinut olla.
Selitän nyt ihan yksinkertaisesti, miksi euroalue ei tule toimimaan, ja miksi se väistämättä hajoaa. Mukaan on otettu kulttuureiltaan liian erilaisia valtioita. On totta kai jokaiselle vähänkään aikaansa seuraavalle ilmiselvää, ettei säntillisyys raha-asioissa ole Etelä-Euroopassa likimainkaan samaa tasoa kuin Saksassa tai Pohjoismaissa, eritoten meillä Suomessa. Tässä ei sinänsä olekaan mitään uutta.
Mutta se varsinainen ongelma, jota sinä Olli ja esimerkiksi Suomen historian kovaa vauhtia huonoimmaksi pääministeriksi matkalla oleva
Jyrki Katainen ette tunnu millään joko ymmärtävän tai hyväksyvän, on se
ettei tätä ongelmaa ole lainkaan mahdollista korjata tarvittavalla aikajänteellä. On aivan järjetöntä kuvitella tilanteen muuttuvan hyväksi työntämällä yhä vain enemmän rahaa korruptoituneille veronkiertäjämaille. Sitä saisittekin jatkaa todella kauan, ennen kuin tilanne paranisi - toivottavasti teidät pysäytetään mahdollisimman pian.
On totaalisen moraalitonta kerätä rahaa säntillisten maiden veronmaksajilta ja siirtää se "lainaksi" niille maille, jossa verojen kerääminen ei suju. Ymmärrän, että tämä toiminta on teistäkin vastenmielistä, mutta kuvittelette virheellisesti että kunhan sitä jaksetaan tehdä tarpeeksi pitkään, tilanne jotenkin ihmeellisesti korjaantuu ja vilunkimaat parantavat tapansa. Jyrki, Olli. Näin saattaa ehkä joskus tapahtua, mutta ei lähinäköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Kaikki raha, mitä ongelmamaihin työnnetään, kääntyy väistämättä luottotappioiksi rahoittajamaissa.
Ongelman ydin on tämä. Etelä-Euroopan maat ovat korruptoituneita, eikä niissä ole säntillistä verojen maksamisen kulttuuria, toisin kuin pohjoisessa. Niitä ei olisi koskaan pitänyt päästää euroalueelle. Esimerkiksi Kreikan käytännöt ovat totta kai korjattavissa, mutta kyse on niin suuresta kulttuurisesta muutoksesta, että sellaisen aikaansaaminen vie
ihan tolkuttomasti aikaa. Parhaassakin tapauksessa puhutaan vuosikymmenestä, todennäköisemmässä kokonaisesta sukupolvesta, jonka on vähitellen opittava ettei valtio ole yksilöitä rokottava vihollinen vaan (ainakin teoriassa) yhteistä hyvää tuottava hallintoelin.
Valtioita rahoittavat markkinavoimat sen sijaan toimivat päivien, enintään viikkojen tai kuukausien aikajänteellä. Niillä ei ole aikaa odotella vuosikymmeniä sitä, että Etelä-Eurooppa sivistyy tässä suhteessa Pohjois-Euroopan tasolle. Markkinavoimat toimivat pelkästään siltä pohjalta, mikä on tuottoisinta niiden hallinnoimille pääomille. Ne eivät todellakaan ryhdy hyväntekeväisyyttään odottamaan, että Kreikassa, Portugalissa, Italiassa ja Espanjassa opitaan vähitellen vuosien kuluessa toimimaan taloudellisessa mielessä rationaalisesti. Niille raha, siihen liittyvä riski ja sitä kautta vaadittava korko ovat tämän päivän asioita.
Tässä toimintaympäristössä nykymuotoisen euron ideaali ei missään nimessä, ikinä, voi toimia! Markkinavoimia vastaan on tässä asiassa turha pullikoida, ja on suorastaan säälittävää puhua Kataisen tavoin joistakin niskalenkeistä joita niistä olisi muka mahdollista saada. Oikeasti fiksu poliitikko ei ikinä edes kuvittelisi ryhtyvänsä painimaan markkinavoimien kanssa. Tappio on varma. Kun iso raha puhuu, älykäs poliitikko vain kuuntelee.
Suurimpia syyllisiä siihen, että euro epäonnistui, ovat tietysti Etelä-Euroopan läpensä korruptoituneet veronkiertäjämaat itse. Kreikan tapauksessa erikoismaininnan saa maailmanhistorian ehkä vastenmielisin yritys, investointipankki
Goldman Sachs, joka varta vasten auttoi Kreikkaa väärentämään omia talouslukujaan, jotta tämä näyttäisi eurokelpoiselta.
Pääsemällä mukaan euroon Kreikka saattoi vuosien ajan nauttia halvoista lainakoroista ja siten rellestämään oikein kunnolla siihen saakka kunnes laskun maksun aika on nyt tullut - ja tämänhetkisellä politiikalla näyttää siltä, että noiden juhlien laskut maksavat ihan kokonaan muut kuin kreikkalaiset itse. Heidän ei siis periaatteessa pitäisi pahemmin valittaa, jos suomalaiset heitä vaikka vähän vihaavatkin. Lähinnä kreikkalaisten kannattaisi olla kiitollisia, etteivät rahoittajamaat asevoimin pakkolunasta heidän saaristoaan omaan käyttöönsä edes pieneksi hyvitykseksi tehdystä huijauksesta.
Mutta erikoismaininnan euron ideaalin tuhoamisesta ansaitsevat kyllä ranskalaiset, joiden vaatimuksesta eteläisen Euroopan luuserimaat alun perin yhteisvaluutta-alueeseen hyväksyttiin. Tämä oli puhtaan poliittinen vaatimus ja päätös tilanteessa, jossa olisi pitänyt noudattaa rationaalista, taloustieteeseen pohjautuvaa päätöksentekoa. Kuvaavaa on, etteivät ranskalaiset ole vieläkään oppineet virheistään mitään vaan jopa poliitikoksi poikkeuksellisen yksinkertainen uusi presidentti
Francois Hollande vaatii velkaantumisen
lisäämistä ratkaisuna ongelmalliseen tilanteeseen, jonka hänen edustamansa kansa alun perin sai aikaan. Lisävelkaantuminen on juuri se viimeinen asia, jonka jo nyt korviaan myöten ylivelkaantunut Eurooppa tarvitsee.
Palataanpa siis alkuun. Olli Rehn, jumalauta! Jyrki Katainen, samoin! Eurolla ei ole nykymuodossaan mitään mahdollisuuksia säilyä hengissä. Mitä nopeammin tämä myönnetään, sitä vähemmillä tappioilla tilanteesta selvitään. Teidän kahden sinänsä järjettömältä vaikuttava argumentointi selittyy kaiketi sillä, että ette selvästikään ole poliittisten urienne tuhon pelossa tätä onnistuneet myöntämään edes itsellenne, saati sitten kenellekään muulle.
Jos euroa halutaan ylipäänsä vielä pitää hengissä - mikä mielestäni olisi edelleen hyvä idea - on eteläinen Eurooppa ja sen ohessa ehkä myös niitä hännystelevä Ranska kylmästi heitettävä ulos sen piiristä. Vain taloudellisesti osaavia ja sääntöjä oikeasti noudattavia maita on hyväksyttävä mukaan. Koska tällainen sinänsä järkevä mutta poliittisesti mahdoton ratkaisu ei ole heikkojen poliitikkojen päätöksentekokykyjen piirissä, on vain pakko antaa markkinavoimien hajottaa euroalue väkisin.
Siitä on odotettavissa paljon suurempi mullistus kuin mitä hallittu, poliittisessa ohjauksessa tapahtuva hajoaminen olisi. Mutta poliitikoille tämä kuvio on kerta kaikkiaan liian monimutkainen hallita. Me maksajamaat voimme vain toivoa, että tämä väkivaltainen hajoaminen tapahtuisi mahdollisimman pian, ennen kuin kohtuuttoman suuri osa rahoistamme on siirtynyt kreikkalaisille ja muille heidän kaltaisilleen veronkiertäjille.
